Liberalismi vastaan kapitalismi

1999. Liberalismin vanhalle aatteelle löytyy järkevä tulkinta myös tänään.

Kapitalistiset tai kuten jotkut sanovat uusliberalistiset markkinat näyttävät pahasti pettävän perimmäisen tavoitteensa, sen että tekniikan edistyessä ja markkinoiden vapautuessa kaikki vaurastuisivat ja vähitellen vapautuisivat talouden kahleista. Todellisuudessahan näyttää käyvän päinvastoin: ihmisten riippuvuus taloudesta vain kasvaa, kilpailu tulee yhä kovemmaksi ja kansalaiset jakautuvat työttömiksi ja työn uuvuttamiksi. Kun näin tapahtuu nyt vallitsevan noususuhdanteenkin aikana, niin mihin seuraava lama johtaa?

Talous ei ole liberalisoitumassa vaan antiliberalisoitumassa. Kapitalismille uhkaa käydä samoin kuin sosialismille, jonka perimmäisenä tavoitteena oli vapauttaa työläiset paitsi porvarien myös valtion vallasta. Sosialismista ei kuitenkaan kehittynyt kansanvaltaa vaan itseään täydentävän poliittisen eliitin valtaa. Entäpä jos kapitalistitkaan eivät onnistu, koska kapitalistinen ”uusliberalismi” ei todellisuudessa olekaan kaikkien vapautta vaan itseään täydentävän taloudellisen eliitin vapautta? Näin tosiaan väitän ja tälle väitteelle on selvä teoreettinen perustelu.

Mitä todellinen taloudellinen liberalismi sitten on, jos nykyinen uusliberalismi ei sitä ole? Vastausta etsittäessä on lähdettävä liberalismin perimmäisestä sisällöstä, yksilön mahdollisimman suuresta vapaudesta kaikkea vallankäyttöä vastaan. Valta puolestaan on perimmiltään valtaa luokitella ihmisiä ja kohdella eri luokkia eri tavoin, jolloin vapaus on vapautta tästä eriarvoistamisesta.

Vallanhimo on melko yleinen ominaisuus ja yhteiskunnassa on aina useita valtaryhmiä ja organisaatioita, jotka pyrkivät lisäämään omaa valtaansa rajoittamalla toistensa vapauksia esimerkiksi varastamalla, kiristämällä tai syrjimällä. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole liberaali, jos se sallii tällaisen vallankäytön. Eihän yhteiskuntaa tee vapaaksi se, että kaikilla on sama vapaus alistaa muita vaan se, ettei kukaan alista toista. Näin joudutaan yhteisin sopimuksin rajoittamaan joitain erityisiä vapauksia yleisten vapauksien vuoksi.

0lennaista on, että liberaalissa yhteiskunnassa erityisen vallankäytön rajoittaminen ei ole mielivaltaista vaan se kohdistuu samalla tavalla kaikkiin. Toisin sanoen kaikilta, myös valtiovallan edustajilta, kielletään varastaminen, kiristäminen ja syrjiminen. Talouteen sovellettuna tämä merkitsee sitä, että liberaaliksi voidaan kutsua vain taloutta, jossa mikään taloudellisen vallan haltija ei luokittele valtansa kohteita eikä anna erilaisia taloudellisia etuja eri ihmisille tai organisaatioille. Valtiovalta – tai maailmanlaajuisesti ajatellen globaali yhteisö – ei itse tee niin ja se kieltää tällaisen vallankäytön myös muilta organisaatioilta samoin kuin yksityisiltä ihmisiltä.

Kun taloudellinen liberalismi määritellään tältä klassiselta perustalta, nähdään kuinka kaukana vapaa kapitalistinen markkinatalous on liberaalista markkinataloudesta. Valtiovallat kaikkialla maailmassa itse käyttävät valtaa määrittelemällä erilaisia taloudellisia luokkia ja organisaatioita ja kohtelemalla niitä eri tavoin, minkä lisäksi valtiovallat sallivat erilaisten taloudellisten yksikköjen vallankäytön eli niiden suorittaman eriarvoistamisen.

Nykyisistä eri kohtelun saavista organisaatioista erityisen huomion ansaitsee osakeyhtiö, koska sen omistusmuoto – henkilökohtaisesta vastuusta irrallisilla, vapaasti vaihdettavilla osakkeilla toteutettu – antaa osakeyhtiölle ylivoimaisen kilpailuedun muihin taloudellisiin organisaatioihin verrattuna. Niinpä osakeyhtiöt hallitsevat maailmantaloutta ja suurimmat niistä ovat liikevaihdoltaan suurempia kuin jotkut kansantaloudet. Osakeyhtiöiden valta – ei tekniikan ja talouden kehittyminen sinänsä – hävittää kyliä, hajoittaa perheitä ja kaataa yksilöitä taloudellisen taistelun kentällä.

Osakeyhtiöt eivät kuitenkaan kuulu liberaaliin markkinatalouteen, jossa teorian mukaan on vain samalla tavalla kohdeltavia – omistettavia, verotettavia, konkurssiin saatettavia jne. – taloudellisia yksiköitä. Ja koska perusyksikkö on yksilö, liberaalissa taloudessa kaikkiin yhteisöihin suhtaudutaan kuin yksilöön. Siten siinä ei ole muita yhtiöitä kuin henkilöyhtiöitä, joita kohdellaan omistajiensa kautta samoin periaattein kuin yksityishenkilöitä ja perheitä kohdellaan. Esimerkiksi verotuksessa ovat mainoskulut, koneinvestoinnit ja työpalkat vähennyskelpoisia yrityksille vain jos pukeutumiskulut, kodinkoneet ja ostetut työsuoritukset ovat sitä perheille – mikä on käytännössä mahdotonta – jne. Liberaalissa taloudessa yritysten omistaminen on vastuullisempaa kuin osakeyhtiötaloudessa, koska edellisessä omistajina on vain henkilöitä, jotka vastaavat sitoumuksistaan täysimääräisesti omalla omaisuudellaan. Liberaalissa taloudessa toteutuu sekin, että työntekijöiden omistamat yritykset ovat kannattavampia kuin vieraiden omistamat, koska työvoiman käyttö ei ole verovähennyskelpoista. Tästä puolestaan seuraa, että liberaalein säännöin rakentuva tuotanto on paikallisempaa ja pienimuotoisempaa kuin kapitalistisessa taloudessa.

Sekataloudessa valtiovallat ovat siis antiliberaaleja, kun ne säätelevät taloutta luokittelemalla erilaisia taloudellisia kohteita ja osoittamalla niille erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia. Mutta, kuten sanottu, myöskään siltä osin kuin kapitalistinen talous on valtiovallan säätelystä vapaata se ei ole liberaalia.

Markkinoiden sisäisen valtamekanismin ymmärtämiseksi on tehtävä markkinateorian peruskysymys: millä ehdoilla markkinat ovat vapaat eli liberaalit ja samalla sellaiset, että ”näkymätön käsi” ohjaa tuotantoa ja kulutusta kaikkien yhteiseksi eduksi? Perinteisesti tähän on vastattu, ettei täydellisiä markkinoita ole olemassakaan, mutta että ne ovat riittävän vapaat silloin kuin jokaisella yksilöllä on mahdollisuus vapaasti myydä ja ostaa toistensa tuotteita. Tällainen käsitys ei kuitenkaan ota huomioon ostamisen ja myymisen periaatteellista eroa ja sitä, että myymisen ja ostamisen vapaudet eivät voi toteutua samanaikaisesti. Jos myyjillä on vapaus valita asiakkaansa ja kohdella eri asiakkaita eri tavoin, jokaisella ostajalla ei ole samaa vapautta kaikkien tuotteiden hankintaan. Jos taas jokaisella ostajalla on sama vapaus ostaa kaikkia myytäviä tuotteita, myyjillä ei voi olla vapautta suhtautua eri ostajiin eri tavalla. Tästä syystä tätä perinteistä käsitystä on korjattava ja todettava, että teoriassa markkinatalouksia onkin kahdenlaisia: myyjien puolelta vapaat markkinat ja ostajien puolelta vapaat markkinat.

Ellei tähän seikkaan kiinnitetä tietoisesti huomiota, markkinat kehittyvät sellaisiksi, että myyjät tuotteiden omistajina vapaasti valitsevat keille ja millaisin ehdoin he tuotteitaan myyvät. Tältä pohjalta kapitalistinen talous on vuosisatojen kuluessa muodostunut ja näin on omaksuttu nykyinen markkinaideologia, jonka mukaan markkinat ovat vapaat silloin, kun myyjillä on vapaus luokitella ostajia ja kohdella eri ostajia eri tavoin. Mutta juuri tämä käytäntö on edellä esitetyn määritelmän mukaan antiliberaalia vallankäyttöä. Juuri tätä mahdollisuutta käyttäen pääoman ja tuotannon omistava taloudellinen eliitti ohjaa taloutta oman valtansa ja varallisuutensa kasvattamiseksi. Kun tällainen markkinatalous ”vapautuu” eli laajenee globaaliksi, se merkitsee tavallaan samaa kuin että varkaat voivat entistä vapaammin toimia ympäri maailmaa. Taloudesta tulee yhä aggressiivisempaa ja kasvuhakuisempaa, kunnes kaikelle tarjonnalle ei enää löydy kysyntää eikä pääomalle kannattavia sijoituskohteita ja koko rahajärjestelmä ajautuu suuriin vaikeuksiin.

***

Liberalismia ei voi ymmärtää, ellei ymmärrä sitä eroa, mikä on vapaudella luokitella ihmisiä ja antaa eri luokille eri arvot ja vapaudella luokitella asioita ja antaa niille eri arvot. Edellinen vapaus on alistamisen ja diktatuurin vapautta ja jälkimmäinen on tasa-arvon ja demokratian vapautta. Tämä tärkeä ero ilmenee myös ja erityisesti aivan jokapäiväisessä elämässä. Kun kuka tahansa arvioi mitä tahansa asiaa tai ajatusta – esimerkiksi lukija tätä artikkelia – hänellä on vapaus suhtautua siihen kahdella eri tavalla. Hän voi arvioida asiaa sen perusteella, kuka sen on esittänyt ja millainen kannatus sillä on, esimerkiksi: ajatus on arvokas, koska sen on esittänyt tunnettu auktoriteetti, tai: ajatukseen ei kannata edes perehtyä, koska sillä ei ole laajaa kannatusta. Tai hän voi arvioida asiaa asiana, esimerkiksi: ajatus on arvokas, koska se käsittelee tärkeää kysymystä ja esittää siitä uusia, loogisia väitteitä, tai: ajatuksella ei ole arvoa, koska se käsittelee epäloogisesti epäolennaista kysymystä. Usein nämä arviointitavat tuottavat saman tuloksen, mutta eivät aina. Ja silloin jokainen ristiriitatilanteessa tehty reaalinen valinta muuttaa omalta osaltaan yhteiskuntaa joko autoritaariseen tai liberaaliin suuntaan. Näin diktatuuri rakentuu vähitellen ihmisten luokittelulle ja hierarkian voimistumiselle, ja demokratia rakentuu vähitellen asioiden luokittelulle ja tiedon lisääntymiselle.

Edellä esitetty liittyy kysymykseen myyjän tai ostajan puolelta vapaasta markkinataloudesta siten, että myyjän vapaus on nimenomaan ja vain vapautta luokitella ihmisiä, sillä arvioidessaan asiakkaita myyjä ei valitse mitään asiaa tai tuotetta vaan hän valitsee yhteistyökumppaneita, joiden kanssa hän muodostaa jollain tavalla hierarkkisen suhteen parantaakseen asemiaan kilpailussa muita myyjiä vastaan. Tästä syystä myyjien puolelta vapaat kapitalistiset markkinat muodostavat yhä laajenevia yritysryppäitä ja pääomaverkostoja, joiden hierarkian huipulla olevat ihmiset, suuryhtiöiden omistajat ja johtajat, arvioidaan taloudellisesti jopa tuhansia kertoja arvokkaimmiksi kuin työläiset, jotka tosiasiassa tuotannon tekevät.

Sen sijaan ostajan vapaus on nimenomaan vapautta arvioida tuotteita ja kun kaikilla on sama vapaus ostaa – varojensa puitteissa – mieleisiään asioita, kuluttajien yhteinen toiminta ohjaa tuotantoa optimaalisesti. Tällöin myös ihmisten taloudellinen arvostus eli palkkaus muodostuu suoraan sen mukaan, minkä arvoisiksi kuluttajat heidän tuotantonsa arvioivat, ja palkkaerot ovat mittakaavaltaan inhimillisiä.

***

Markkinat eivät kuitenkaan liberalisoidu itsestään vaan tämä vaatii antiliberaalien kaupankäyntitapojen kieltämisen. Toisin sanoen liberaali markkinatalous edellyttää (mieluummin kansainvälisen) lainsäädännön, joka on rakennettu sille periaatteelle, ettei mitään taloudellista organisaatiota eikä ketään ostajaa syrjitä millään tavalla. Seuraavassa esitän keskeisiä esimerkkejä niistä käytännön taloudelle asetettavista, laeilla toteutettavista vaatimuksista, joita liberalismin periaatteesta loogisesti seuraa.

Liberaalissa markkinataloudessa kaikki yritykset ovat henkilöyhtiöitä, joiden oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat omistussuhteessa. Yrityksiä kohdellaan omistajiensa kautta antamatta niille mitään etuja, joita yksityisille ihmisille ei anneta.

Liberaalissa markkinataloudessa kaikki markkinatiedot ovat vapaasti kaikkien saatavilla, jotta jokaisella on sama tiedollinen vapaus markkinoille. Se tarkoittaa sitä, etteivät omistamiseen, tuotteisiin, hintoihin ja kaupankäyntiin liittyvät salaisuudet ole lailla suojattuja: pankkitilit, hinnat ja palkat omistajineen, maksajineen ja saajineen ovat julkista tietoa. Samalla edellytetään, että kaikki hinnat ilmoitetaan ja maksetaan rahana, joka on ainoa kaikille yhtä arvokas maksuväline.

Liberaalissa markkinataloudessa ei ole yksinoikeuksia, ei suunnattuja myyntejä eikä ostajasta riippuvia alennuksia, koska kaikki tällaiset ratkaisut rajoittavat ostamisvapautta. Erityisesti informaatiota, teollisia keksintöjä, taiteellisia töitä, mediatapahtumia jne. kaupattaessa markkinat toimivat ilman yksinoikeuksia aivan eri tavalla kuin yksinoikeuksilla, koska informaation markkina-arvo riippuu osaltaan siitä kuinka laajasti se on saatavilla. (Kaikkien tietämällä tiedolla ei ole markkina-arvoa, vaikka se olisi kuinka hyödyllinen). Ilman yksinoikeuksia tietotuotteet tuottavat enemmän hyötyä, mutta niiden tuottamat voitot ovat pienempiä kuin yksinoikeuksia käyttävässä taloudessa.

Liberaalissa markkinataloudessa maiden välisen kaupankäynnin ehdot ovat vapaasti ostajamaan päätettävissä. Jos jokin maa haluaa suojella omaa tuotantoaan mistä tahansa syystä muualta tulevaa tuotantoa vastaan, se voi oman harkintansa mukaan kieltää tuonnin, asettaa sille tulleja, säätää laatuvaatimuksia jne. Sen sijaan valtiovalta ei saa rajoittaa tai ohjata ulkomaille tapahtuvaa vientiä. Vaikka valtiovallalla näin on tuontia säätelevä tehtävä, on todettava, että mitä liberaalimpaa maailmanlaajuinen kaupankäynti on, sitä pienempi tarve millään maalla on suojella omaa tuotantoaan. Kapitalistinen ideologia suhtautuu tähänkin asiaan päinvastaisesti. Sen mukaan pääoman ja tuotteiden myyjillä on oltava vapaus kaikkien maiden markkinoille, mutta kukin viejämaa voi oman harkintansa mukaan rajoittaa tai tukea omaa vientiään.

Liberaalissa markkinataloudessa sosiaaliturva perustuu kaikille vapaaseen koulutukseen, sairaanhoitoon ym. peruspalveluihin ja jokaiselle samaan, ehdoitta annettuun perustuloon. Perustulolla taataan kaikille sama vapaus sen kulttuurillisen tuotoksen ostamiseen, joka jokaiseen tuotteeseen sisältyy mutta jota kukaan senhetkisillä markkinoilla toimija ei ole tehnyt eli jota menneiden sukupolvien työn tulosta ei voida oikeudenmukaisesti jakaa vain tämän päivän markkinoiden perusteella.

***

Tämän kirjoituksen ensisijaisena tarkoituksena on osoittaa, että teoreettisesti voidaan määritellä kaksi aivan erilaista markkinataloutta, myyjille vapaat markkinat ja ostajille vapaat markkinat. Väitän siis, että osakeyhtiöihin, liikesalaisuuksiin, yksinoikeuksiin, vapaaseen maahanvientiin ja ansiopohjaiseen sosiaalitukeen perustuva talous toimii aivan eri tavalla kuin henkilöyhtiöihin, avoimiin markkinatietoihin, ilman yksinoikeuksia tapahtuvaan myyntiin, kansallisen tuontitarpeen arvioimiseen ja perustuloon perustuva talous.

Toiseksi tarkoituksena on osoittaa, että nykyinen kapitalistinen talous on perustaltaan myyjien puolelta vapaata markkinataloutta ja että ostajien puolelta vapaita markkinoita on johdonmukaista kutsua liberaaliksi markkinataloudeksi, koska se perustuu yksilönvapauden perinteiselle tulkinnalle. Vastakkain ovat kapitalistinen markkinatalous ja liberaali markkinatalous.

Kolmanneksi olen halunnut todistaa, että kapitalistinen talous keskittää pääomia, kasvattaa elintasoeroja ja on aggressiivisen kilpaileva juuri siitä syystä, että se on antiliberaali. Sosiaalinen, kaikille hyödyllinen, kysyntää ja tarjontaa tasapainottava markkinoiden ”näkymätön käsi” toimii liberaaleilla, ei uusliberaaleilla eikä valtiovallan ohjaamilla markkinoilla. ”Sosiaalinen markkinatalous” ei ole sosialismin vaan liberalismin suunnalla.

Lopuksi haluan ottaa selvän kannan siihen, kuinka kapitalismista voidaan siirtyä kohti liberaalia markkinataloutta. On lakattava uskomasta kapitalismiin eli siihen, että yritysten ja pääoman omistajien tukeminen koituu myöhemmin kaikkien eduksi. On lakattava uskomasta sosialismiin eli siihen, että valtiovalta osaa ohjata markkinoita kaikkien eduksi. On opiskeltava ja opetettava liberaalin markkinateorian perusteita. On politisoiduttava liberaalisti ja kansainvälisesti ja liberaalien on voitettava kapitalistit ja sosialistit. Ja on laadittava kansainväliselle kaupankäynnille uudet säännöt, jotka perustuvat liberaaliin markkinateoriaan.

Teoriassa asia on selvä, mutta kannattaako näin suureen muutokseen käytännössä pyrkiä? Tähän on jokaisella vapaus vastata omalla tavallaan. Antiliberaali vastaa, että ei kannata, koska kaikki vallassa olevat kapitalistit ja sosialistit vastustavat muutosta. Liberaali vastaa, että kannattaa, koska liberalismin teoria on kehittyneempi kuin sosialismia ja kapitalismia tukevat teoriat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s