Kunnat ja kilpailuttaminen

2005. Kilpailuttamisen pitäisi olla kuntien oma asia.

Viime aikoina kunnat ovat joutuneet ongelmiin hankintojensa kilpailuttamisessa ja uusia vaikeuksia on odotettavissa: lisää byrokratiaa, hitaampaa ja kalliimpaa päätöksentekoa, oikeusjuttuja, korvauksia ja pahimpana kaikesta, kunnallisen itsehallinnon heikkenemistä.

Kaikki tämä vain siitä syystä, etteivät poliitikot meillä sen enempää kuin EU:ssakaan ymmärrä mihin markkinoiden toiminta perustuu, tai toimivat vastoin ymmärrystään – kenties suuryritysten painostuksesta. Markkinatalouden koko idea on siinä, että ostajalla on vapaus valita ja ostaa mitä tarjolla on. Eikä ostaja ole millään tavalla velvollinen selittämään kenellekään, miksi hän haluaa sitä tai tätä. Se riittää, kun ostaja maksaa ostoksestaan myyjän vaatiman hinnan. Tällä tavalla tuotanto ohjautuu parhaiten kuluttajia tyydyttävästi.

Ja tämä periaate on voimassa olipa ostaja iso tai pieni, yksityinen tai yhteisöllinen. Jokaisen kunnan etuna on tehdä mahdollisimman hyviä hankintoja ja myös vähällä vaivalla. Ei kuntia sen enempää kuin yrityksiä tai kuluttajiakaan tarvitse säädöksin pakottaa hyviin kauppoihin. Riittää kun kunnilla on mahdollisuus kilpailuttaa palvelujen tarjoajia niin kuin sen itse hyväksi katsovat. Kunnan hankintojen hyvyyden tai huonouden arviointi on kuntalaisten asia, ei EU:n, ei yritysten eikä tuomioistuinten.

Jos kunnan päättäjät tekevät kuntalaisten mielestä huonoja kauppoja, se on kunnallisen demokratian asia. Kuntalaisten on valittava parempia päättäjiä ostajiksi tai uudistettava kunnan hankintajärjestelmä niin, että se tuottaa kuntalaisille mieluisampia hankintoja. Nykyinen kilpailuttamispakko ei perustu markkinatalouden vaatimuksiin vaan vapaan kilpailun ideaan, mikä on aivan eri asia. Jälkimmäisen lähtökohtana on tuotannon ja yritysten etu. Yritykset katsovat, että mitä vapaammin ne saavat valita mitä myyvät ja kenelle myyvät, yritysten välinen kilpailu valitsee tuottajiksi tehokkaimmat yritykset. Näin tosiaankin tapahtuu, mutta yritysten tehokkuutta ei lopulta mitata sillä, kuinka hyvin ne palvelevat kuntalaisia vaan kuinka paljon ne tuottavat voittoa omistajilleen.

Matti Hyryläinen

Dipl.ins. Vihti

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s