Johdon optioiden eettisyys

1998. Johdon optiopalkkiot ovat nousseet yleiseen keskusteluun – ja tietenkin ne ovat rikkaiden mielestä välttämättömiä.

Ovatko johdon optiopalkkiot eettisesti hyväksyttäviä?

Virallinen vastaus on, että ne ovat, koska ne koituvat kaikkien suomalaisten taloudelliseksi eduksi. Ne kannustavat johtajia yhä vaativampiin suorituksiin, jolloin yrityksemme menestyvät paremmin ja ne voivat työllistää useampia ihmisiä ja maksaa enemmän veroja.

Ehkä asia on näin, mutta tämä perustelu ei vastaa esitettyyn kysymykseen, koska se ole eettinen perustelu. Se on taloudellinen perustelu rajatun joukon eduille. Eettisenä voidaan pitää vain perustelua, joka ottaa huomioon kaikki ihmiset ja rakentuu päättelylle: se on oikein, koska se on pätevä yleiseksi ohjeeksi.

Soveltuvatko optiopalkkiot yleiseksi ohjeeksi? Jos kaikkien maiden kaikki yritykset alkaisivat palkita johtajiaan optioilla, paranisivatko tällöin kaikkien yritysten tulokset? Tuskin paranisivat. Vaikka yrityksissä olisi kuinka sitoutuneet ja terhakat johtajat, eivät he pystyisi yhteensä myymään sen enempää tuotteita kuin ihmisillä on varoja niitä ostaa. Tässä tapauksessa yhteiset tulokset luultavasti heikkenisivät. Johdon optiot siirtävät ostovoimaa työntekijöiltä johtajille, jotka eivät ylituotannon uhallakaan käytä varojaan kulutukseen vaan ostavat niillä uusia laitteita, joilla tehostetaan tuotantoa, kasvatetaan optioita – ja levennetään edelleen kuilua rikkaiden ja köyhien välillä.

Entä jos myös kaikkia työntekijöitä ja ehkä työttömiäkin kannustettaisiin optioilla? Kasvaisiko kaikkien ihmisten talous tällöin nopeammin kuin ilman optioita? Tuskinpa kasvaisi. Kaikkien varoja siirtyisi reaalitaloudesta finanssitalouteen ja tuotannon ostamiseen käytettävät varat vähenisivät. Palkkatyön kannattavuus heikkenisi sijoittamiseen verrattuna ja työläisten mahdollisuus hyödyntää optioita jäisi yhä kauemmas jälkeen johtajien ja omistajien mahdollisuudesta voittojensa kasvattamiseen.

Kaikissa optiopalkkiotapauksissa rikkaiden ja köyhien välinen kuilu kasvaa. Mutta onko sillä väliä; eikö se voi kasvaa kuinka suureksi tahansa? Markkinataloudessa se ei voi. Siinä rikkaiden varallisuus perustuu myytävällä tuotannolla saavutettaviin voittoihin. Tuotantoa voidaan kuitenkin myydä vain sen verran kuin on maksukykyisiä ja -haluisia ostajia. Vaikka ihmisten yhteinen maksukyky usein kasvaa varallisuuskuilun kasvaessa, kyvyn ja halun yhteisvaikutus silti ennen pitkää heikkenee. Köyhtyviltä vähenee ostokyky ja rikastuvilta ostohalu. Eiväthän rikkaat yleensä halua ostaa kymmentä autoa tai edes kahta saman päivän lehteä. Mieluummin he sijoittavat varansa. Niinpä jossain varallisuuden keskittymisen vaiheessa tuotantomahdollisuudet alkavat heiketä, talous lamaantuu ja myös rikkaat joutuvat kärsimään.

Mutta vaikka optiot olisivatkin epäeettisiä ja pitkällä tähtäimellä epätaloudellisia, onhan meidän kuitenkin jollain keinoin parannettava kilpailukykyämme, jotta menestyisimme, pääsisimme määräämään asioista ja voisimme tulevaisuudessa kaventaa rikkaiden ja köyhien välistä epätasa-arvoa – vai kuinka?

Tässä asiassa kukin tekee halunsa mukaan, mutta eettistä perustetta kilpailukyvyn parantamiselle ei ole. Päinvastoin: yleiseksi ohjeeksi se on huono. Vaikka kaikki maailman maat ja yritykset jatkuvasti parantavat kilpailukykyjään, mitalisijojen määrä ei siitä lisäänny. Sen sijaan toisia vastaan suunnattu, tuottamaton talous kasvaa. Kuten nykyisin juuri käy.

Oliko Adam Smith sitten väärässä; eikö markkinoiden näkymätön käsi toimikaan kaikkien yhteiseksi hyväksi? Ei Smith ollut väärässä. Mutta hänen teoriansa pätee vain täydellisillä markkinoilla, joista nykyinen ”markkinatalous” on erittäin kaukana. Täydellisillä markkinoilla jokaisella yksilöllä on välitön pääsy kaikille mahdollisille osto- ja myyntipaikoille. Täydellisillä markkinoilla ei ole hierarkkisia organisaatioita, jotka asettavat jäsenensä eri asemaan kuin ulkopuoliset. Täydellisillä markkinoilla ei ole valtiontalouksia, mutta ei myöskään yhtiöntalouksia eikä ammattiliitontalouksia. Täydellisillä markkinoilla ei ole erityisesti osakeyhtiöitä, joita verotetaan eri periaatteella kuin työntekijöitä ja joiden omistajat eivät ole samanlaisessa vastuussa yrityksensä teoista kuin yksityinen henkilö on omista teoistaan. Täydellisillä markkinoilla yritykset eivät myöskään ja tietenkään omista toisia yrityksiä.

Niinpä kun nykyinen, epätäydellinen markkinatalous ”vapautuu”, maailmantalous ei suinkaan lähesty täydellisiä markkinoita – kuten yleisesti luullaan — vaan se etääntyy niistä. Se, mikä vapautuu ja lisääntyy, on osakeyhtiöiden valta määrätä taloudellisista asioista. Ne ostavat toisiaan, tekevät keskinäisiä sopimuksia ja laajentavat sitä piiriä, jonka sisällä ei ole markkinoita vaan jonka sisällä asioita ohjataan omistajien tahdon mukaan niin, että he rikastuvat. Tästä syystä talouden nykyinen kehityssuunta kasvattaa rikkaiden ja köyhien välistä kuilua.

Se, mihin optiopalkkioilla ja kilpailukyvyn parantamisella pyritään, on saavutettavissa aivan toisenlaisella keinolla. On muutettava talouden sääntöjä paremmin vastaamaan täydellisiä markkinoita. Ne ovat kaukainen, toteutumaton ideaali, aivan niin kuin täydellinen eettinen talous on sitä. Se ei kuitenkaan estä etenemästä niitä kumpaakin kohti. Ne ovat itse asiassa samalla suunnalla, sillä täydelliset markkinat sopivat hyvin taloudenpidon eettiseksi ohjeeksi. Jos kaikkialla lähestytään täydellisiä markkinoita, kaiken taloudellisen vallan käyttö vähenee, kilpailu hellittää ja talouden aiheuttama kuormitus kevenee. Kaikki voittavat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s